keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

YHDEN IKUISUUDEN LOPPU

Luulisin nyt saaneeni yhden ikuisuusprojektin päätökseen!

Minulla on ollut vuosikausia nämä kaksi Ikean laatikostoa, joita on maalattu milloin milläkin. Ensimmäinen kerros taitaa olla veteen sekoitettua kangasväriä - Dylonia tai vastaavaa... Sillä siis laatikosto läpikuultavan mustaksi...
Seuraava ajatus oli maalata siihen Tim Burton-tyylinen piikkiköynnös. Se ei koskaan edennyt luonnostelua pidemmälle. Olisikohan gessolla tehty pohjustus ja jotain akryylimaaliakin siihen oli jo päätynyt.
Köynnös ei siis ollut kovin pitkäikäinen ja päälleen se sai lopulta ohuehkon ja epätasaisen kerroksen gessoa. Jotain leimojakin siihen kokeilin.

Nyt sitten rupesin hankaamaan hiekkapaperilla maalikerroksia. Hionta oli aivan yhtä epämääräistä kuin kaikki maalauksetkin. Puhumattakaan seuraavasta maalikerroksesta: Uula-tuotteen ruskeaa pigmenttijauhetta sekoitettuna vanhaan kankaanpainopastaan. Hieman kokkareista siitä tuli, mutta ei haitannut, kun maalauskin toteutettiin rätillä.

Kuvat saat klikkaamalla suuremmiksi.

Tässä alempi laatikosto on hiomisen jäljiltä, ja ylempi on jo saanut pintaansa kerroksen ruskeaa "kangasvärimaalia"

Rakkaat naapurit: Oletteko huomanneet, että olen hankkinut alasimen?  :) Nämä ovat joitakin ompelutarvikeliikkeestä pari ikuisuutta sitten ostettuja metalliläpysköjä, joita on uitettu liemessä jos toisessakin. Nyt hakkasin niihin numerot ja laitoin hieman alkoholimustetta päälle. Lopuksi hioin ylimääräiset värit ja patinat pois.

Valmis! Ruskeaa maalia on pari-kolme kerrosta. Se on hyvin läpikuultavaa. Numeroläpyskätkin ovat jo paikoillaan. Kaikki edelliset kerrokset kuultavat jonkin verran läpi.

Laatikot lähempää...

...ja nerokas kiinnityssysteemi numeroille :P

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

HELMIKUUN SATOA

Viimeisimpiä kokeiluja polymeerimassahelmillä. Jaksoin viimein ruuvata sen kameran jalustaan...

Kaulakoru revintätekniikalla valmistetuista helmistä, joiden vihreä väri on alkoholimusteesta.

Samat helmet hieman lähempää.

Näiden helmien kuviointi on tehty pursottimella. Suoranaista taikuutta!

Leimasintekniikalla kuvioituja nappeja (?) joiden väritys on viimeistelty akryylimaaleilla.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

MINI CABINET CARD - deco

Vikke laittoi kiertämään decon, jossa tehdään synkähköjä sivuja Tim Holtzin Mini Cabinet Card lehdille. Mukana tulevat stanssatut pohjat ja tekstinpätkiä, joista kukin tekijä voi valita mieleisensä.
Tässä minun sivuni. Sivut ovat siis kaksipuoleisia.




torstai 30. tammikuuta 2014

KORTTIVAIHTOA - trading cards

Olen osallistunut pariinkin vaihtohaasteeseen. Tämä ensimmäinen on Askarteluvuoren ATC-vaihto, josta linkkinappikin löytyy sivupalkista. Haaste käsittää ATC-korttien lisäksi muitakin vaihdettavia pikkukortteja, tällä kertaa skinny-kortin.
Haasteena oli tehdä ATC-kortti, jossa on jokin liikkuva osa, sekä sirkusaiheinen skinny-kortti.

Tässä ensin omat korttini, jotka lähtivät Anskulle, ja sitten Manumiinalta saamani vaihtokortit.
ei nuortunut

Sirkuksen ovella

Vaihtokortit Manumiinalta
Toinen haaste löytyi Facebookista, ja sitä emännöi Ansku. Haasteena oli tehdä kaksi ATC-korttia. Toinen steampunk- ja toinen zetti-tyylillä. Parikseni sain Piikun, jolle lähtivät tällaiset kortit:
Steampunk time to roll

Zetti bird
 Vaihtokortit tulivat siis myös Piikulta:
Memories

5€ tyttö

TERVEISIÄ TALVIUNILTA!

Herätelläänpä tätäkin blogia taas henkiin pikkuhiljaa...

Vuosi sitten osallistuin Facebookin haasteeseen, jossa luvattiin viidelle ensimmäiselle kommentoijalle jotakin omin käsin tehtyä - ja tämän piti tapahtua viime vuoden aikana. Aikaa oli siis runsaasti --- joten minähän unohdin koko asian! Onneksi muutkaan eivät olleet kovin nopeita, joten loppuvuodesta tapahtui jonkinlainen joukkoherääminen ;)

Anskulta tuli ensin tällainen mixed media teos:
Lisää kuvateksti

kääntöpuolelta
Vikeltä sain kauniit käsineet, jotka jättävät sormet paljaiksi. Aion käyttää sormikkaiden kanssa, kunhan  pakkaset hieman hellittävät!

Itse hyödynsin syksyisen helmi-innostukseni ja tein tällaisia roikottimia: Avainrenkaassa on ensin kiinni polymeerimassahelmi, sitten pätkä puista mittaa (reunat tinattu), sen jälkeen tuollainen rautalankahässäkkään tehty UTEEhelmi, ja viimeisenä nappi, jossa kuvasiirrolla tehdyt kiiltokuvaenkelin kasvot. Kaikki yhdistetty rautalangalla.
Kuvan saa klikattua suuremmaksi.